Bible Translation Go to all nations! Hebrew University, Mt. Scopus The Sea of Galilee Tower of David (Old City) Mount of Olives Dead Sea Scrolls (Portion from Leviticus) Tabernacle Replica (Timnah Park)
Raamatunkääntäjien Koti

                                        Toimintaidea 

Raamatunkääntäjien ja -tutkijoiden Koti avattiin 1. maaliskuuta 1994  Mevasseret Zionissa, yhdessä Jerusalemin esikaupungeista. Sen ovat perustaneet raamatuntutkijat Mirja (os. Syväntö) ja Halvor Ronning. Kodin työnäkynä on palvella Herran palvelijoita, edistäen Raamatun alkukielen ja Raamatun historiallisen maantiedon tuntemusta raamatunkääntäjien, käännöstyön konsulttien ja raamatuntutkijoiden keskuudessa niin, että raamatunkäännökset ja raamatuntutkimukset perustuisivat kielellisiin ja historiallisiin tosiasioihin ja välittäisivät alkutekstin sanoman mahdollisimman tarkasti. Useimmat raamatunkääntäjät eivät ole edes käyneet Raamatun maassa - kuitenkin heidän on käännöksissään kuvailtava yksityiskohtia, joita eivät ole koskaan nähneet tai kokeneet! Kurssimme toteutetaan yhteistyössä Jerusalemin Heprealaisen Yliopiston kansainvälisen Rothberg-koulun kanssa. Opiskelijat saavat todistuksen yliopistolta ja arvosanat ovat siirtokelpoisia muiden yliopistojen tutkintoihin. Kurssille voi kuitenkin päästä vain Raamatunkääntäjien kodin kautta. Myös opintokokonaisuuksien suunnittelu tapahtuu yhteistyössä yliopiston kanssa.

Maailmassa puhutaan yli 6900 kieltä, mutta täydellinen Raamatun käännös (Vanha ja Uusi Testamentti) on olemassa vain n. 400 kielelle - osia Uudesta Testamentista n. 2200 kielelle. Suurin osa Vanhan Testamentin käännöksistä Aasian ja Afrikan maiden kielille on tehty aikaisemmista eurooppalaisista käännöksistä (englannista ja ranskasta) - ei suoraan hepreasta.

Kansallisten kääntäjien ja käännöskonsulttien tarvitsee opiskella vain yksi kieli - heprea, joten käännöstyö on kustannustehokasta. Kääntäjät ja heidän tiiminsä tekevät opiskelun jälkeen työtä omissa maissaan - tarvitsematta matkustaa muualle. Kääntäminen suoraan hepreasta ilman "välikieliä" lisää käännösten tarkkuutta.

Koti palvelee erityisesti niitä raamatunkääntäjiä, jotka kääntävät  alkukielestä (heprea) kielille, joille Vanhaa Testamenttia ei vielä ole käännetty. Kotiin ovat tervetulleita myös raamatuntutkijat ja opiskelijat, jotka haluavat syventää Raamatun tekstien ja Raamatun maan sekä Uuden Testamentin juutalaisten juurien tuntemustaan. Raamatunkääntäjien ja kielikursseilla on ollut osallistujia mm. seuraavista maista: Australia, Benin, Burkina Faso, Englanti, Etelä-Korea, Guinea, Hong Kong, Intia, Italia, Kanada, Kenia, Kiina, Kongo, Liberia, Mali, Niger, Nigeria, Norsunluurannikko, Papua-Uusi Guinea, Saksa, Sudan, Suomi, Sveitsi, Togo, Tsad, Uganda, Yhdysvallat ja Zaire. Kodilla on opiskellut jo yli 80 kääntäjää n. 30 maasta, edustaen yli 50 eri kieltä. Tämä mahdollistaa, että 45 miljoonaa ihmistä voi aikanaan lukea Vanhaa Testamenttia omalla äidinkielellään.

Opinnot Jerusalemissa palvelevat myös laajempaa tarkoitusta. Täällä opiskelleet kääntäjät vievät nimittäin tieto-taitonsa mukanaan myös toisille kääntäjille. Jotkut toimivat kääntäjien neuvojina, kääntäjäkonsultteina. Eräät ovat jo nyt pitäneet kursseja kotimaissaan toisille kääntäjille. He toimivat myös innoittajina niin, että heidän hyvät kokemuksensa innoittavat seuraavia oppilaita tulemaan Jerusalemiin.

Myös eri raamatunkääntäjäjärjestöt ovat vierailleet kodissa sekä toimintaan tutustumassa että tutkimustyötä tekemässä - Vanhan Testamentin selitysten kimpussa tai kristinuskon juutalaisiin juuriin syventymässä. Jos olet kiinnostunut kursseistamme tai tutkijamajoituksestamme, ota meihin yhteyttä ja kerro tarpeistasi! Etsimme Sinulle sopivan kurssin ohjelmastamme tai järjestämme henkilökohtaisen opetuksen,  opastuksen ja asiantuntija-apua Jerusalemissa. Raamatunkääntäjien erikoishinnoittelun edellytyksenä on lähettävän organisaation antamat suositukset.

 Israelissa opiskelun edut

Kääntäjät opiskelevat Raamatun hepreaa oikeassa asiayhteydessään - he kokevat Raamatun maan, luonnon, ilmaston, kasvit, eläimet ja arkeologian (jopa Raamatussa mainitut esineet). Kääntäjät omaksuvat heprean sanaston puhuttuna kielenä Heprealaisessa yliopistossa, Jerusalemin kaduilla ja retkeillessään ympäri Israelia.

Majoittuminen

Raamatunkääntäjien ja -tutkijoiden Koti tarjoaa rauhallisen opiskeluympäristön lisäksi:
- neljä 2-3 hengen huonetta, joissa oma suihku ja WC
- liinavaatteet, pyykinpesukone (pientä maksua vastaan)
- yhteinen keittiö ja kylmäsäilytystilat
- puhelin, fax ja kopiokone (omakustannushintaan)
- avara yhteinen olohuone ja kirjastonurkkaus

Kodin seuraaviin maksuihin sisältyy vuokra, sähkö, vesi ja mahdollisuus keittiön käyttöön

Raamatunkääntäjiltä peritään asumisesta ja ruokailusta 16 USD / vrk
Yksityiset Raamatun- ja muut tutkijat sopimuksen mukaan
 


 

Tervetuloa vierailulle

Raamattukoti sijaitsee Jerusalemin laidalla, vain vähän matkaa keskustasta Tel Avivin ja lentokentän suuntaan. Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan Kodin työhön paikan päällä vieraillessasi Israelissa. Soita tai kirjoita ja sovi tulostasi - vaikka kokonaisen ryhmän kanssa. Osoitteet ja puhelinnumerot löytyvät Yhteystiedoista.

 

Perustajat

Halvor ja Mirja Ronning ovat Israelin pysyviä asukkaita ja heidät tunnetaan hyvin Jerusalemin kristillisissä ja akateemisissa piireissä.

Halvorilla on useita akateemisia loppututkintoja (St. Olaf College, Luther Seminary, Yale University). Hän on sekä tasokas Raamatun maan historian ja maantiedon luennoitsija sekä virallistettu Israelin opas. Halvor tutkii evankeliumien heprealaisia taustoja.

Mirja, joka on edelleen Suomen kansalainen, on asunut Israelissa vuodesta 1949 alkaen ja käynyt lapsesta asti israelilaisia kouluja. Myös Mirjalla on useita akateemisia tutkintoja yhdysvaltalaisesta sekä Jerusalemin heprealaisesta yliopistosta, lisäksi hän on suorittanut hepreankielen jatko-opintoja. Mirja johtaa parhaillaan Raamatun käännösprojektia suomen kielelle - tähän mennessä on julkaistu 1. Mooseksen kirja sekä Joelin, Obadjan, Habakukin, Sakarjan ja Ruutin kirjat. Nyt työn alla on Jesajan kirja. Mirja on opettanut Raamatun hepreaa ja käännöstyötä monien vuosien ajan. Ronningit ovat asuneet Jerusalemissa jo melkein 40 vuoden ajan, heillä on neljä lasta ja kahdeksan lastenlasta.

 

 

             Halvor Ronning            Mirja Ronning